Mukavuus

Ihminen on nerokas eläin. Olemme mestareita keksimään työkaluja. Tämä taito on vienyt lajimme planeetan joka kolkkaan ja edesauttanut selviytymään erilaisissa ympäristöissä. Ja kiihtyvällä tahdilla olemme keksineet työkaluja helpottamaan elämäämme. Tekemään olostamme mukavampaa.

Mukavuus ympäröi meitä. Meillä on lämpöä, valoa, ruokaa ja viihdettä aina ulottuvillamme. Meillä on pehmeitä alustoja istua tai maata, ja aikaa tehdä näin. Ja uusia mukavuuksia innovoidaan nerokkaiden yksilöiden toimesta joka hetki.

Mukavuus on, paremman sanan puutteessa, mukavaa. Mutta se myös turruttaa. Kun perustarpeet on tyydytetty, unohtaa kuinka hienoa on olla mukavuuden keskellä. Ja silloin pienetkin kolhut perusmukavuudessa tuntuvat kohtuuttoman suurilta.

Epämukavuuteen totuttelussa on arvoa. Fyysinen harjoittelu, meditointi, kylmässä tai kuumassa oleilu ja paastoaminen ovat kaikki pohjimmiltaan itsensä asettamista vapaaehtoisesti epämukaviin oloihin. Ja näiden tapojen on todettu olevan terveydelle edullisia. Kuinka paljon terveyshyödyt perustuvat siihen että simuloimme epämukavuuksia joita esi-isämme kohtasivat säännöllisesti ja joiden kohtaamiseen lajimme on kehittynyt? Kuinka paljon arvoa on epämukavuuteen totuttautumisessa?

Tiede selittää teknisellä tasolla miksi itsensä epämukavuuteen asettaminen on terveydelle edullista. Miten fyysinen rasitus, positiiviset stressireaktiot tai hiljaa paikallaan oleminen kehittävät kehojamme. Ja on helppoa ymmärtää epämukavuuteen tottumisen hyödyt mahdollisissa kriisitilanteissa. Mutta epämukavuutta sietämällä parantaa myös arkensa elämänlaatua. Yllättävät rasitukset, tylsät odottelut, haastavat säätilat tai ruokailemisen viivästyminen eivät tunnu läheskään niin suurilta ongelmilta kun niissä tilanteissa on ollut satoja kertoja aiemmin vapaaehtoisesti.

Advertisements

Sakkaroosiaddikti

Rajoitan sokerin syöntiäni. Pyrin olemaan syömättä makeisia ja leivonnaisia, en juo virvoitus- tai energiajuomia ja välttelen kaikkea mihin on lisätty sokeria. Syy pidättäytymiseeni oli alunperin terveydellinen, sokeri on myrkky. WHO:n suositus päivittäiselle sokerin saannille on alle 25 grammaa ja se ylittyy nopeasti jos syö mitään sokeripitoista. En ole silti sokerirajoituksissani ehdoton, käytän sokeria ruoanlaitossa jos sitä tarvitaan tasapainottamaan makuja, syön hedelmiä ja käytän ajoittain hunajaa lääkinnällisesti.

Sokeripaaston myötä syyksi pidättäytyä sokerista on muodostunut terveysseikkojen sijaan sen aiheuttama riippuvuus. Silloin kun väsyn sosiaalisen paineen alla ja syön jotain herkkua kyläpaikassa tai päätän syödä suklaata iltani iloksi, seuraavat pari päivää menee vieroitusoireiden parissa, jotka ilmenevät varsinkin iltaisin iskevänä haluna syödä jotain makeaa. Sitä vastaan pystyy taistelemaan ja makeanhimo laantuu parissa päivässä, mutta pari ilta menee halujaan vastaan taistellessa. 

Joten kun eteeni tarjoutuu mahdollisuus herkutella makealla, minua ei estä niinkään marginaalinen terveysriski tai pieni energiaylijäämä jonka sokeri aiheuttaisi. Minun pitää punnita onko edessäni ole herkku niin hyvä että sen vuoksi kannattaa kärsiä makeanhimosta seuraavien päivien ajan. 

Sokeririippuvuus on jotain mitä en huomannut ennen kuin aloin rajoittamaan sen käyttöä. Välillä mietinkin tajuavatko muut ihmiset kuinka addiktoivaa sokeri on. Ja kuinka helppoa loppujen lopuksi sokerikoukusta on vieroittautua. Parin päivän kärvistelyn se vaatii, mutta sen jälkeen makeasta kieltäytyminen helpottuu huomattavasti. Fyysisten oireiden sijaan suurin ongelma on ympäristön luomat paineet. Sosiaalinen normi on tarjota makeaa ja siitä kieltäytyvää pidetään kiittämättömänä, nirsona tai omituisena. Varsinkin jos ei ole tarjota kieltäytymiselle selitykseksi mitään seksikästä uutta dieettiä tai painonhallintapyrkimyksiä.

En halua olla kiittämätön enkä nirso kun kieltäydyn minulle tarjotusta makeasta. Mutta yrittäkää ymmärtää että olen addikti. Ja yritän vierottautua.

Terveydestä heikkona

Länsimainen ruokavaliomme on rikki. Ainakin jos uskoo terveydestä kiinnostuneiden eritasoisten asiantuntijoiden julkaisuja. Ravintomme on täynnä haitallisia aineita, niin ruokateollisuutemme sinne prosessien eri vaiheissa laittamia kuin lähtökohtaisesti ravinnoksi sopimattomista lähteistä peräisin olevia. Gluteeni sotkee suolen toimintamme, sokeri pitää yllä tulehdusta, hyönteismyrkyt aiheuttavat syöpää ja väärä suhde rasvahapoissa sotkee hormonimme.

En yritä kiistää mitään tästä. Minua viisaammat ihmiset ovat asioita tutkineet ja minua paremmin oman kehonsa tuntevat todenneet vaikutukset itsessään. Osa ravintogurujen pelotteluista on varmasti virheellisiä tai ainakin ylilyötyjä, mutta varmasti joukossa on myös todellisia huolenaiheita. Eikä ole virheellistä väittää että pitkälle prosessoituihin viljoihin ja tehdasmaisesti tuotettuun lihaan perustuva normaali ruokavaliomme on kaukana terveydellemme optimaalisesta ruokavaliosta. Lisäksi se kuormittaa ympäristöämme aivan liikaa jotta voisimme jatkaa kulkemallamme tiellä kovin pitkään.

Mutta silti minusta tuntuu omituiselta että terveydestään kiinnostuneet ihmiset kehittelevät niin monimutkaisia ja ehdottomia rajoituksia omaan ruokavalioonsa. Se on omituista, koska liiallisella rajoittamisella hukkaa helposti näköpiiristään terveyden todellisen merkityksen.

Mitä on terveys? Onko se sitä ettei koskaan sairastu mihinkään? Tai että saa parannettua ennätyksiään? Onko se vanhuus ilman kroonisia sairauksia? Onko se optimaalista ravintoa ja kehon toiminnan hakkerointia?

Terveys tätä kaikkea ja paljon muuta. Mutta ennen kaikkea se on toimintakykyä. Se on kykyä pystyä elämään, tänään ja huomenna, tilanteessa kuin tilanteessa. Ja koska emme tiedä mitä kaikkia haasteita elämä eteemme heittää huomenna, pitää toimintakykymme olla joustavaa ja monipuolista.

Hyvä fyysinen kunto auttaa. Vastustuskyky myös. Kaikki se optimointi ruokavalion suhteen helpottaa selviämään erilaisissa tilanteissa.

Mutta entä sitten kun pieni rippunen vahingossa syötyä gluteenia sotkee koko suolen toiminnan? Entä sitten kun tarkkaan mietitty ruokailurytmi ei toteudukaan kun elämä yllättää? Entä jos löytää itsensä nälkäisenä ympärillään ruokia jotka kaikaisevat ketoosin? Jos terveyden tavoittelu tulee toimintakyvyn tielle, onko se enää järkevää?

Ymmärrän kyllä ettei maailma muutu ellei sitä muuta. Jos haluaa maailman ruokavalion paranevan, pitää vaatia sitä parempaa ruokaa ravintoloilta, kaupoilta ja kahviloilta ja äänestää rahoillaan omien periaatteidensa mukaisesti. Mutta pitää myös hyväksyä se että maailma on se mikä se on. Ja jotta olisi toimintakykyinen oikeasti, pitää olla toimintakykyinen tässä maailmassa, ei omassa utopiassaan.

Paras ratkaisu on, kuten aina, jossain keskellä. Emme voi vain tyytyä siihen soopaan mitä meille syötetään, muttemme voi tehdä itsestämme terveyden nimissä niin heikkoja ettemme kykene elämään maailmamme tavoilla.