Keskiluokan munkki

Vaikka en pidäkään itseni lokeroimisesta, koen silti kuuluvani monen eri määritelmän piiriin: minimalisti, zen-buddhisti, paljasjalkailija, liikkuja.

Mutta olenko todella mitään näistä? Asun omakotitalossa ja ajan omalla autollani, omistan esineitä joita en käytä joka päivä, olenko kunnon minimalisti? Minulla on perhe ja paljon muita asioita kiintymyskohteenani, kuinka buddhistista se on? Suurimman osan ajasta käytän jalkineita ulkosalla, ja monena päivänä vuodessa en liiku enempää kuin muutkaan, olenko mitään mitä väitän olevani?

Uskon että tekemisilläni on enemmän arvoa kun en vie niitä äärimmäisyyksiin. Vaikka tarkoitukseni ei olekaan käännyttää muita tapoihini, uskon niiden olevan minulle hyödyllisiä. Joten luonnollisesti toivon että muutkin voisivat integroida niistä osasia parantamaan omaa elämäänsä. Harva kuitenkaan tuntee vetoa äärimmäisyyksiin. Harva haluaa poiketa kovinkaan paljoa nykynormien mukaiselta polulta. Harva haluaa olla -isti tai munkki. Tai omituinen.

Mutta entä jos voisi karsia omaisuudestaan turhaa pois silti antaa perheensä elää lähestulkoon normaalia elämää? Entä jos voisi hyödyntää zenin oppeja lähiössä, luostarin sijaan? Olisiko helpompi ottaa esimerkkiä ihmiseltä joka elää pääsääntöisesti ja pintapuolisesti hyvinkin normaalia elämää, kuin tyhjässä huoneessa asuvalta askeetilta tai luolassa meditoivalta munkilta?

Tämä saattaa olla vain defenssi, egoni keino suojata itseään. Tai tekosyy tehdä asioita kevyemmällä panoksella. Mutta olen tyytyväinen rooliini. Olen mielelläni keskiluokkainen munkki.

Paljaat jalat

Muistan kuinka lapsena kesäisin tuli kuljeskeltua paljain jaloin. Ja myöhemmin saatoin talvellakin käydä postilaatikolla ilman kenkiä. Myös treenaamiseni olen suorittanut pääsääntöisesti paljain jaloin. Olen pitänyt eniten kevyistä ja pehmeistä kengistä, en halunnut jalkoihin painavia ja jäykkiä, kömpelöitä kenkiä.

Mutta olin silti yllättänyt kuin luin talvella 2011-2012 FightSport-lehden artikkelin paljasjalkajuoksusta. Voiko paljain jaloin muka juosta? Olivatko ne minimalistiset kengät soveltuvat lenkkipoluille? Olin nähnyt Vibramin FiveFingersejä, mutta en ymmärtänyt että ihmiset juoksevat ne jalassa, puhumattakaan että juoksisivat paljain jaloin.

Tietenkin paljain jaloin voi juosta. Lajimme on juossut lähes 200 000 vuotta ilman kenkiä tai hyvin vähäiset suojukset jaloissaan. Nyt se tuntuu päivänselvältä, mutta silloin tuo artikkeli avasi ajatteluni aivan uudelle tasolle. Päätin että kesän tullessa alan tutustumaan paljasjalkajuoksuun ja minimalistisiin kenkiin.

2012 vuoden ExtremeRun on viimeinen matka jonka olen juossut kantakorotetuilla kengillä. Heti seuraavalla viikolla lähdin testaamaan uusia Vivojani.

Tiesin että totuttelu uusii kenkiin ja uuteen tekniikkaan pitäisi aloittaa rauhallisesti, joten suunnittelin neljän kilometrin lenkin, josta kävelisin pääosan. Lähdin kävelemään, mutten malttanut kävellä pitkään kun piti jo päästä kokeilemaan juoksuaskeleita.

Juokseminen ohutpohjaisilla, kantakorottomilla ja kevyillä kengillä oli niin kevyttä ja hauskaa että päädyin juoksemaan kilometrin verran enemmän kuin olin suunnitellut. Sen seurauksena pohkeeni olivat jumissa viikon. Mutta olin vakuuttunut.

Olen käynyt juoksulenkeillä aina kuusitoistavuotiaasta saakka, mutta vasta nyt aloin kiinnittämään huomiota tekniikkaani ja ryhtiini. Jätin pois kuulokkeet ja musiikin, jotta pystyin kuuntelemaan mitä kehoni minulle kertoo. En ollut enää lenkkeilijä tai hölkkääjä. Minusta tuli juoksija.

Viiden vuoden aikana olen juossut ensimmäisen puolimaratonini, monta puolikasta sen jälkeen, ensimmäisen maratonini ja paljon lyhyempiä lenkkejä. Olen vaihtanut koko kenkävalikoimani, juhlakenkiä lukuunottamatta, minimalistisiin kenkiin. Kesät olen kulkenut mahdollisimman paljon paljain jaloin. Jalkateräni ovat vahvistuneet, leventyneet ja jalkapohjieni tuntoaisti sekä liikkumiskyky on parantunut.

Paljasjalkajuoksun aloittaminen teki minusta paremman juoksijan ja sysäsi minut etsimään muitakin luonnollisempia tapoja liikkua ja elää tätä elämää. Juokseminen on jatkunut, mutta nykyään minua kiinnostaa enemmän lyhyemmät matkat ja haastavammat maastot. Paljasjalkailu on tehnyt minusta terveemmän ja vahvemman, mutta terveyshyödyt eivät ole pääsyy paljasjalkailuuni.

Parasta paljain jaloin kulkiessa on kaikki se tuntemuksien ja informaation tulva joka jää kokematta kun jalat ovat pakattuna kenkien suojaan. Kengät jalassa kulkeminen on kuin kulkisi harmaa harso silmien edessä tai nyrkkeilyhanskat kädessä. Kaikki tuntuu harmaalta, tylsältä ja samalta, jalat ovat kömpelöt ulokkeet, eivätkä näppärät ja vikkelästi reagoivat raajat kuten niiden kuuluisi. Tunnen maanpinnan lämmön tai viileyden, pienet kivet ja oksat. Reagoin nopeammin siihen mitä allani on. En tallaa tunteettomasti maanpintaa vaan tiedän missä kuljen. Ja olen paremmin hetkessä, olen läsnä kulkemisessani. Paljain jaloin kulkiessa maailma tuntuu paljon elävämmältä, paljon täydellisemmältä kuin kengät jalassa.