Sakkaroosiaddikti

Rajoitan sokerin syöntiäni. Pyrin olemaan syömättä makeisia ja leivonnaisia, en juo virvoitus- tai energiajuomia ja välttelen kaikkea mihin on lisätty sokeria. Syy pidättäytymiseeni oli alunperin terveydellinen, sokeri on myrkky. WHO:n suositus päivittäiselle sokerin saannille on alle 25 grammaa ja se ylittyy nopeasti jos syö mitään sokeripitoista. En ole silti sokerirajoituksissani ehdoton, käytän sokeria ruoanlaitossa jos sitä tarvitaan tasapainottamaan makuja, syön hedelmiä ja käytän ajoittain hunajaa lääkinnällisesti.

Sokeripaaston myötä syyksi pidättäytyä sokerista on muodostunut terveysseikkojen sijaan sen aiheuttama riippuvuus. Silloin kun väsyn sosiaalisen paineen alla ja syön jotain herkkua kyläpaikassa tai päätän syödä suklaata iltani iloksi, seuraavat pari päivää menee vieroitusoireiden parissa, jotka ilmenevät varsinkin iltaisin iskevänä haluna syödä jotain makeaa. Sitä vastaan pystyy taistelemaan ja makeanhimo laantuu parissa päivässä, mutta pari ilta menee halujaan vastaan taistellessa. 

Joten kun eteeni tarjoutuu mahdollisuus herkutella makealla, minua ei estä niinkään marginaalinen terveysriski tai pieni energiaylijäämä jonka sokeri aiheuttaisi. Minun pitää punnita onko edessäni ole herkku niin hyvä että sen vuoksi kannattaa kärsiä makeanhimosta seuraavien päivien ajan. 

Sokeririippuvuus on jotain mitä en huomannut ennen kuin aloin rajoittamaan sen käyttöä. Välillä mietinkin tajuavatko muut ihmiset kuinka addiktoivaa sokeri on. Ja kuinka helppoa loppujen lopuksi sokerikoukusta on vieroittautua. Parin päivän kärvistelyn se vaatii, mutta sen jälkeen makeasta kieltäytyminen helpottuu huomattavasti. Fyysisten oireiden sijaan suurin ongelma on ympäristön luomat paineet. Sosiaalinen normi on tarjota makeaa ja siitä kieltäytyvää pidetään kiittämättömänä, nirsona tai omituisena. Varsinkin jos ei ole tarjota kieltäytymiselle selitykseksi mitään seksikästä uutta dieettiä tai painonhallintapyrkimyksiä.

En halua olla kiittämätön enkä nirso kun kieltäydyn minulle tarjotusta makeasta. Mutta yrittäkää ymmärtää että olen addikti. Ja yritän vierottautua.

Kahvi

Olen kahvinörtti. Haen pienpaahtimoiden myymälöistä tilakahvia papuina. Jauhan ne käsin juuri ennen uuttoa, jottei hapettuminen pilaa kahvin makua. Punnitsen kahvin ja veden määrän, seuraan veden lämpötilaa ja uuttoaikaa ja yritän löytää käytössä olevalle kahville optimaaliset yhdistelmät.

Kahvifanitukseni ei aina näy ulospäin, sillä en juo kahvia kovinkaan paljoa. Kaksi kuppia päivässä on keskiarvo, kolmea kuppia enempää en juo kuin poikkeustapauksissa. Haluan keskittyä laatuun, en niinkään määrään. Koko kahvinörtteilyni lähti aikoinaan liikkeelle siitä että vatsani ei kestänyt suuria määriä kahvia, ja päätin alkaa panostamaan kahvin laatuun määrän sijaan. Aluksi ostin hieman parempaa kahvia, mutta nopeasti hankin kahvimyllyn ja siirryin hankkimaan kahvini papuina. Ja siitä touhu eskaloitui nopeasti nykyisenlaiseen kikkailuun.

Pidän tavastani suhtautua kahviin. Suomalaiset kuluttavat hirmuiset määrät kahvia, mutta suurin osa kahvinjuonnista on rutiinia, tavan mukaan ja ajattelematta suoritettua. Aamukahvi ja töihin, töissä kahvitauot, kotona vielä iltakahvit illallisen päälle. Vuodesta toiseen samaa merkkiä, halvalla hamstrattua ja vanhentunutta. Likaisella keittimellä uutettuna ja lämpölevyllä kitkeröitynä. Emme edes huomaa miltä kahvimme maistuu, emmekä miten se vaikuttaa vireystilaamme kun unohdamme nautiskelun ja automatisoimme kahvinjuontimme.

Minä haluan keskittyä kahviini. Tietää mitä se on ja miten se on tehty, etsiä eri kahveille omat valmistustavat ja päästä tekemään mahdollisimman paljon itse siinä prosessissa missä kahvihedelmän paahdetut siemenet uutetaan juomaksi. Haluan uusia makuja ja uusia tapoja tehdä asioita. En halua kahvinjuonnistani automaatiota tai rutiinia.

Haluaisin suhtautua useampiin asioihin elämässäni kuten suhtaudun kahviin. Ehkä jopa kaikkeen. Haluaisin tehdä asioita samalla keskittymisellä, olla muissakin asioissa yhtä tarkka laadun suhteen. Haluaisin tehdä vain niitä asioita joihin tunnen samankaltaista intohimoa. Haluaisin osata keskittyä muihinkin elämän hetkiin, eritoten niihin pieniin ja jokapäiväisiin, samalla tarkkuudella kuin osaan keskittyä kahvihetkeeni.

Teemme liikaa asioita automaattisesti. Ajattelematta. Arvostamatta. Kulutamme ajattelematta, viihdymme ajattelematta. Apaattisina seuraamme viihdettä joka ei oikeasti viihdytä meitä, syöden ruokaa joka ei ravitse ja ostamme tavaroita jotka unohdamme kohta hankkimisen jälkeen. Maailma voisi olla parempi paikka jos osaisimme tehdä enemmän asioita ajatellen, keskittyen.

Oma elämäni olisi onnellisempaa jos osaisin uppoutua kaikkeen tekemiseen kuten kahvin valmistukseen.