Tuolit

Elämämme rakentuu tuolien ympärille. Istumme kun kuljemme paikasta toiseen, istumme kun syömme. Istumme työskennellessämme ja rentoutuessamme. Monen ihmisen elämä koostuu istumisesta jota lyhyet siirtymiset tuolista toiseen katkovat.

Istuminen on kuulemma uusi tupakointi. Epäterveellinen tapa jota tulevat sukupolvet tulevat kummastelemaan ja ihmettelemään miksi kukaan halusi riskeerata terveytensä moisen vuoksi. Mutta siinä missä tupakoinnille on ratkaisu sen lopettamisessa, istuminen on vaikeampi rasti. Nyky-yhteiskuntamme on rakentunut paikallaan suoritettavien työtehtävien varaan, joten varsinainen ongelma on mahdotonta ratkaista vain omaa työasentoaan muuttamalla. Istumisen vaihtaminen seisomiseen ei ole kuin marginaalisesti parempi ratkaisu. Vähän kuin vaihtaisi tavalliset savukkeet light-versioihin: tiettyä myrkkyä on vähemmän mutta suurin osa haitoista pysyy samoina.

Perimmäinen ongelma on se että kehomme ei kuulu olla paikallaan pitkiä aikoja. Olemme kehittyneet liikkuvista eliöistä ja kun jämähdämme paikoillemme pitkiksi ajoiksi verenkiertomme ja imunestekiertomme heikkenee, liikuntaelimistömme juuttuu paikoilleen ja energia-aineenvaihduntamme heittää häränpyllyä. Kuona-aineet eivät poistu kudoksistamme, eivätkä happi ja ravinteet pääse kaikkialle minne niiden pitäisi. Nivelten liikelaajuus huononee ja lihaksistomme surkastuu. Ja lihomme. Altistamme itsemme sydän- ja verisuonitaudeille, diabetekselle ja syöville olemalla paikallamme. Sairauksille jotka riivaavat länsimaita.

Ei istuminen itsessään ole sen huonompi geometrinen asento ihmiselle kuin mikään muukaan. Ainainen makaaminen tai seisominen aiheuttaisi yhtälailla ongelmia. Mutta länsimainen nyky-yhteiskunta on niin täynnä tuoleja että voimme viettää pintapuolisesti melko aktiivista elämää ollen kuitenkin samassa asennossa pääosan päivästä.

Tuolit ovat uusi keksintö, ainakin kun vertaa niiden ikää koko ihmiskunnan historiaan. Suurimmaksi osaksi olemme levänneet muissa asennoissa kuin istuen polvet 90 asteen kulmassa, selkä tuettuna. Olemme istuneet vaihtelevan muotoisilla, usein kovilla alustoilla tai levänneet erilaisissa puolimakaavissa asennoissa. Tai levänneet syvässä kyykyssä, asennossa joka suurelle osalle länsimaisia aikuisia on mahdoton asento. Yhä nykyäänkin tuoleissa istuminen ei ole arkipäivää koko ihmiskunnalle.

Joten kolmanneksi paastoksi valitsin tuoleista kieltäytymisen. Kolmeen viikkoon en istuisi tuoleilla. Ymmärsin kuitenkin jo ennen paastoani ettei se tulisi onnistumaan muuttamatta elämääni huomattavasti. Jopa niin huomattavasti etten katsonut sen olevan järkevää. Joten annoin itselleni liennytyksiä. En ensinnäkään voisi ajaa autoa istumatta auton penkissä, joten sen päätin sallia. Lisäksi työssäni joudun ajoittain käyttämään tietokonetta, eivätkä kaikki niistä koneista ole säädettävillä pöydillä. Tietokonetta vaativissa työtehtävissäni voisin siis istua koneen eteen, tosin pyrkisin käyttämään satulatuoleja tai istumaan seizassa tai lootusasennossa näinä hetkinä. Kolmas liennytys koski sosiaalisia tilanteita: suostuisin käyttämään tuoleja silloin kun seisominen olisi sosiaalisesti epäsuotavaa, kuten esimerkiksi ravintoloissa ja teattereissa.

Paastoni ajan en suinkaan tulisi seisomaan koko aikaa. Istuminen lattialla olisi edelleen sallittua. Lattialla istuminen on huomattavasti dynaamisempaa toimintaa kuin tuolissa istuminen. Kovalla lattialla istuessaan ei saa läheskään yhtä helposti mukavaa asentoa kuin tuolissa tai sohvalla. Joten asentoa tulee vaihdettua vähän väliä jonkun paikan puutuessa. Lisäksi lattialla voi olla huomattavasti useammassa asennossa kuin tuolissa. Nivelet ja lihakset saavat sopeutuakseen kaiken aikaa uudenlaisia asentoja. Lisäksi lattialta liikkeelle lähteminen vaatii paljon enemmän keholta kuin tuolista ylösnouseminen.

Joten kotona ja tuttavieni kodeissa voisin istua lattioilla. Kotona ruokapöydän ääreen vaihdoin tuolin leveämpään, selkänojattomaan penkkiin, jossa saatoin istua seizassa tai eri asteisissa lootusasennoissa, mutta kuitenkin ottaa osaa perheen yhteisiin ruokahetkiin. Ulkotiloissa ollessani lepuuttaisin jalkojani syväkyykyssä. Vessassa istumisen ratkaisin korokepenkillä, jonka avulla saatoin hoitaa ulostamisen syväkyykkyasennossa istumisen sijaan. Tämä tosin koski vain kotivessaani, muissa vessoissa jouduin pitäytymään perinteisemmässä tavassa.

Paasto osoittautui haastavaksi. Ensimmäinen haaste oli sosiaalinen. Yhteiskuntamme ei ota huomioon ihmisiä jotka eivät halua istua aloillaan. Jouduin ottamaan käyttöön sallimani liennytykset jokaisella ravintola- ja kahvilakäynnillä jota paaston aikaan osui. Seisominen muun seurueen istuessa tuntui vain liian oudolta. Seisoessani työmaan kahvihuoneessa ja palavereissa koin antavani kovin levottoman vaikutelman. Pelkäsin etteivät muut osaa rentoutua minun tönöttäessäni vieressä. Eikä kaupungilla liikkuessa ollut juuri muita mahdollisuuksia lepuuttaa kehoaan kuin syväkyykkyily, ellei sitten olisi käynyt kadulle istumaan.

Mutta oli paasto yllättävän hankalaa myös fyysisesti. Jalkani olivat väsyneet ja varsinkin pohkeissa tuntui paaston aikana turvotusta. Erityisesti yövuorojen tekeminen töissä oli hankalaa ja olin tavallista onnellisempi kun aamulla pääsin sänkyyn lepuuttamaan jalkojani.

Töissä pitkiäkin aikoja seistessäni tulin testanneeksi monia erilaisia tapoja seistä ja lepuuttaa jalkojani. Askelleveyden muutokset, nojailut erilaisiin huonekaluihin ja erilaiset yhdenjalan seisonnat tulivat tutuiksi. Kotona taas kokeilin monia tapoja istua lattialla.

Selkein hyöty paastosta oli se että kodin pieniä askareita ja työmaan vähäpätöisiä epäkohtia oli helpompi ryhtyä hoitamaan heti, eikä siirtää niitä siihen hetkeen kun saa kammettua itsensä ylös istuma-asennosta. Seistessä oli jo ikäänkuin puolessa välissä hommaa. Lisäksi jalkoja tuli venyteltyä runsaasti, osaksi koska ne väsyivät seisomisesta, osaksi puolivahingossa lattialla istuessa.

Paaston aikana kävi tuskallisen selväksi kuinka maailma on rakennettu istumista varten. Kuinka paljon mahdollisuuksia on istumiseen samassa asennossa ja kuinka vaikeaa on välttää tuoleja. Kuinka paljon liikkumista päiviinsä saisikaan lisättyä, vain kieltäytymällä istumassa tuoleissa. Ja kuinka sokeita olemme sille kuinka paikallaan elämäämme elämme.

En silti aio jatkaa tuolittomuuttani. Liian tiukkaan vedettynä tämä(kin) pidättäytyminen tekee tässä yhteiskunnassa elämisen liian vaivalloiseksi. Eikä jatkuva seisominen ole sen järkevämpää kuin istuminenkaan. Mutta kotona aion jatkaa lattialla elämistä mahdollisimman usein. Ja yritän muistaa muuallakin että on muitakin asentoja olla kuin tuolissa istuminen.