Sakkaroosiaddikti

Rajoitan sokerin syöntiäni. Pyrin olemaan syömättä makeisia ja leivonnaisia, en juo virvoitus- tai energiajuomia ja välttelen kaikkea mihin on lisätty sokeria. Syy pidättäytymiseeni oli alunperin terveydellinen, sokeri on myrkky. WHO:n suositus päivittäiselle sokerin saannille on alle 25 grammaa ja se ylittyy nopeasti jos syö mitään sokeripitoista. En ole silti sokerirajoituksissani ehdoton, käytän sokeria ruoanlaitossa jos sitä tarvitaan tasapainottamaan makuja, syön hedelmiä ja käytän ajoittain hunajaa lääkinnällisesti.

Sokeripaaston myötä syyksi pidättäytyä sokerista on muodostunut terveysseikkojen sijaan sen aiheuttama riippuvuus. Silloin kun väsyn sosiaalisen paineen alla ja syön jotain herkkua kyläpaikassa tai päätän syödä suklaata iltani iloksi, seuraavat pari päivää menee vieroitusoireiden parissa, jotka ilmenevät varsinkin iltaisin iskevänä haluna syödä jotain makeaa. Sitä vastaan pystyy taistelemaan ja makeanhimo laantuu parissa päivässä, mutta pari ilta menee halujaan vastaan taistellessa. 

Joten kun eteeni tarjoutuu mahdollisuus herkutella makealla, minua ei estä niinkään marginaalinen terveysriski tai pieni energiaylijäämä jonka sokeri aiheuttaisi. Minun pitää punnita onko edessäni ole herkku niin hyvä että sen vuoksi kannattaa kärsiä makeanhimosta seuraavien päivien ajan. 

Sokeririippuvuus on jotain mitä en huomannut ennen kuin aloin rajoittamaan sen käyttöä. Välillä mietinkin tajuavatko muut ihmiset kuinka addiktoivaa sokeri on. Ja kuinka helppoa loppujen lopuksi sokerikoukusta on vieroittautua. Parin päivän kärvistelyn se vaatii, mutta sen jälkeen makeasta kieltäytyminen helpottuu huomattavasti. Fyysisten oireiden sijaan suurin ongelma on ympäristön luomat paineet. Sosiaalinen normi on tarjota makeaa ja siitä kieltäytyvää pidetään kiittämättömänä, nirsona tai omituisena. Varsinkin jos ei ole tarjota kieltäytymiselle selitykseksi mitään seksikästä uutta dieettiä tai painonhallintapyrkimyksiä.

En halua olla kiittämätön enkä nirso kun kieltäydyn minulle tarjotusta makeasta. Mutta yrittäkää ymmärtää että olen addikti. Ja yritän vierottautua.

Advertisements

Maitovamma

Joskus kymmenen- tai yksitoistavuotiaana aloin saada vatsakipukohtauksia. Vatsani oli aina ollut herkkä, vauvana koliikkioireideni vuoksi minulta jopa tutkittiin keliakiaa. Gluteenia suolistoni todettiin sietävän, mutta toista ravintoainetta elimistöni ei osannut enää käsitellä. Laktoosia.

Minulla on todettiin laktoosi-intoleranssi. Siirryin käyttämään Hyla-tuotteita ja aloin mainita olevani laktoosivammainen aina silloin kun ruokavaliorajoituksia kyseltiin. Minulla oli vaiva, sairaus, joka rajoitti elämääni ja jonka vuoksi jouduin käyttämään erikoistuotteita ruokanani.

Suhtautumiseni laktoosi-intoleranssiin oli väärä. Se oli suhtautuminen joka minulle annettiin, jota yhteiskunta ja ihmiset ympärilläni viestivät. Esitin sairauden uhrin osaani kuten minun oletettiin. Mutta aikuisena ymmärsin etten ollut uhri eikä laktoosi-intoleranssi ollut sairaus.

Lehmän maito on ravintoa vasikoille. Täysikasvuisen toisen lajin edustajan ei kuulu käyttää sitä ravintonaan. Maito on ravinnerikasta tavaraa josta saa helposti arvokkaita kaloreita ja proteiineja, ei siis ihme että ihminen sitä ravintonaan käyttää. Ja vuosituhansien aikana ruokakulttuuri on rakentunut maitotuotteiden ympärille, varsinkin täällä lännessä. Mutta tästä kaikesta huolimatta maitoa ei ole mikään pakko käyttää ravintonaan. Lähes 300 000 vuotta lajimme selvisi ilman että aikuiset ihmiset käyttivät maitoa ravintonaan.

Laktoosi-intoleranssi on ihmisen normaali ominaisuus. Ne jotka sietävät laktoosia ovat mutatoituneiden yksilöiden jälkeläisiä. Heillä on ylimääräinen ominaisuus joka sallii heille maidon käytön ravintonaan. Ja se ominaisuus on säilynyt, koska siitä on ollut etua evoluutiossa. Mutta se ei ole välttämätön ominaisuus, ei varsinkaan länsimaisessa yltäkylläisyydessä eläville.

Laktoosi-intoleranssi ei ole sairaus tai vamma. Laktoosi-intolerantikot eivät tarvitse lääkitystä tai erikoistuotteita. Meidän ei tarvitse sääliä itseämme ja ihmetellä oman osamme epäreiluutta. Joudumme maksamaan suuremman hinnan, joko rahalla tai epämukavuudella, jos haluamme syödä kaikkea mitä maailmamme meille koittaa tarjota. Meijeriteollisuus ja lääketehtaat kehittelevät vaivaamme helpottavia tuotteita ja myyvät niitä meille hyvällä hinnalla. Voimme elää kuten muutkin, kuten “terveet”, kunhan ostamme oikeita tuotteita tai lääkkeitä.  Tai sitten voimme elää elämäämme ominaisuuteemme sopeutuen, sen sijaan että nielisimme kaiken sen mitä halutaan syöttää.