Virran vierestä

Blogin nimi tulee siitä että monet ajattelemani ja tekemäni asiat eivät ole valtavirtaa. Liikkumistapani, paastoiluni, meditointini eivät tavanomaisia, eivätkä mielipiteeni asioiden omistamisen haitoista, epämukavuuden hyödyistä tai kenkien vaarallisuudesta ole kaikille helposti ymmärrettäviä.

Vaikka välillä teen asioita joita pidetään erikoisina tai jopa äärimmäisinä, en ole äärimmäinen ihminen. Vältän ääripäitä ja uskon hulluissa tavoissani enemmän pienten päivittäisten tekojen voimaan kuin suurien spektaakkelien mahtiin. 

Kuljen mieluummin päivittäisellä reitilläni metsäpolulla kuin katoan viikoksi erämaahan. Istun mieluummin kymmenen minuuttia aamulla tuijottaen kaapin ovea kuin lähden kuukauden retriitille. 

Haluan mieluummin olla hieman vinossa, kyetä kaikesta huolimatta elämään keskiluokkaista, normaalia elämää, kuin elää täysin omilla ehdoillani, ulkona muun yhteiskunnan menosta.

Olen mieluummin virran vieressä ja potkin ajoittain vettä virtaamaan eri suuntiin kuin että olisin täysin kuivin jaloin jossain kaukana virtaavasta vedestä. Uskon että pienet turbulenssit saavat muutoksen aikaan helpommin kuin väkisin kaivetut uudet uomat.

Täysikuu osuu tänään kevätpäiväntasausta seuraavalle päivälle. Luonnon silmissä tämä päivä on uuden vuoden ensimmäinen päivä, päivä jolloin alkaa taas uusi kevään ja kasvun aika. Tuntuukin sopivalta antaa tämän päivän myötä tämän blogin kuolla. Jotta uutta pääsee kasvamaan.

Aioin yrittää mikroyrittämistä. Joten siirrän kirjoitteluni osoitteeseen www.jarskiliikkuu.com palvelemaan toiminimeni markkinoinnissa. Tämä sivusto pysyy tässä vuoden loppuun.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s