Vuorikiipeilijä

Miksi kenenkään pitäisi kiivetä vuorelle maailmassa jossa helikopterit on keksitty? Vuoren huipulta avautuvan näköalan nähdäkseen ei ole pakko rehkiä rinnettä ylös.

Mutta onko näköala se syy miksi vuorille kiivetään? Vai onko syy matkassa, kaikessa siinä mitä kiipeämisen aikana kokee? Tai itsensä voittamisessa, vuoren valloittamisessa uhraten hikeään, mukavuuttaan ja mahdollisesti vertaan?

Miksi istua tuntitolkulla seinää tuijottaen saavuttaakseen jotain jonka voisi löytää kehon ulkopuolisten aineiden avulla tai teknologiaa hyväksikäyttäen? 

Minun motivaationi meditoitiin ei ole vuoren laella avautuva näköala. Eikä se ole edes matkan aikana koetut asiat tai itsensä voittaminen. Minä meditoin jotta oppisin elämään tätä elämää paremmin. Vuorikiipeilijälle vastaava tarkoittaisi sitä että kiipeilijä oppii selviämään, ei vain korkeiden vuorten rinteistä, vaan myös arkisten polkujensa ylämäistä.

Näköala ei ole pääpalkinto, se on vain kirsikka kakun päällä. Palkinto on saavutettu vahvuus, ja vahvuuden myötä helpottuva arki.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s