Introvertti

Hei olen Jarski ja olen introvertti.

Minulta on kestänyt aivan liian pitkään hyväksyä tämä piirre itsessäni. Muistan että aikanaan lukion psykologiassa oli puhetta intro- ja ekstroverteistä, ja jo tuolloin ymmärsin olevani luonteeltani introvertti. Mutta siitä oli pitkä tie asian hyväksymiseen.

Liian pitkään on kulunut niin että olen pitänyt itseäni ujona tai syrjäänvetäytyvänä. Hiljaisena ja hitaasti lämpiävänä. Ihmisvihaisena ja sosiaalisia tilanteita pelkäävänä. En väitä että nämä määritelmät olisivat välttämättä vääriä. Mutta niissä on negatiivinen sävy. Ne kuulostavat joltain josta pitäisi päästä eroon. Ja aina välillä olen miettinyt pitäisikö ottaa itseään niskasta kiinni, pakottaa itsensä sosiaalisemmaksi ja heittää itseään enemmän sosiaalisiin tilanteisiin. Jauhaa small talkia ja kysellä merkityksettömyyksiä kaikilta vastaantulevilta.

Ekstroverttiys saa helposti suuremman arvon yhteiskunnassa. Opetamme lapsillemme että pitää olla avoin, sosiaalinen ja rohkea. Osaksi se tapahtuu suoraan, mutta usein myös huomaamatta. Tarinoiden sankarit ovat usein ekstroverttejä, koulu kannustaa olemaan aktiivinen tunneilla, sosiaalisuuteen kannustetaan kun opastetaan toimimaan työhaastatteluissa, treffeillä tai osana ryhmiä.

Eikä sekään täysin väärin ole. Maailmassa on helpompi toimia silloin kun uskaltaa olla sosiaalinen, koska on hyvin hankala selvitä elämässä täysin yksin. Teknologinen kehitys ja modernit palvelut mahdollistavat monien päivittäisten asioiden tekemisen kotinsa suojasta, mutta jossain vaiheessa elämää muiden ihmisten kanssa pitää pystyä toimimaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että kaikkien pitäisi olla ulospäinsuuntautuvia kaiken aikaa, eikä varsinkaan sitä että jokaisen introvertin pitäisi pakottaa itsensä ekstrovertiksi.

Olen ymmärtänyt että introverttiyteni ei tarvitse tarkoittaa sitä että olen ujo tai hiljainen. Sen ei tarvitse tarkoittaa että vihaan muita ihmisiä. Ainakaan kaiken aikaa. Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä miten sosiaaliset tilanteet vaikuttavat jaksamiseeni.

Sosiaaliset tilanteet ovat väsyttäviä. Ne ovat riippakiviä. Ne vievät minulta enemmän energiaa kuin antavat. Tämä ei tarkoita sitä ettenkö koskaan haluaisi päätyä sosiaalisiin tilanteisiin, tai että haluaisin elää erakkona luolassa. Mutta se tarkoittaa sitä että tarvitsen niitä yksinäisiä hetkiä, tarvitsen aikaa vain keskenäni. Minun tarvitsee välillä saada olla yksin. Ruokatunnilla. Matkustaessa. Aamun tunteina kun muut vielä nukkuvat.

Tarvitsen niitä hetkiä kun minun ei tarvitse leikkiä kiinnostunutta toisten asioista tai yrittää keksiä aiheita keskusteluun. Minun tarvitsee saada aikaa olla vain itseni kanssa ja rauhaa jäsentää ajatuksiani. Ja kun ymmärrän tarpeeni yksinäisyydelle, minun ei tarvitse hävetä tai tuntea syyllisyyttä eristäytymisestäni. Kun saan olla itsekseni, jaksan taas olla sosiaalinen, jaksan kiinnostua ihan oikeasti toisten ihmisten asioista ja keskustelut jatkuvat ilman pakottamista.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s