Maitovamma

Joskus kymmenen- tai yksitoistavuotiaana aloin saada vatsakipukohtauksia. Vatsani oli aina ollut herkkä, vauvana koliikkioireideni vuoksi minulta jopa tutkittiin keliakiaa. Gluteenia suolistoni todettiin sietävän, mutta toista ravintoainetta elimistöni ei osannut enää käsitellä. Laktoosia.

Minulla on todettiin laktoosi-intoleranssi. Siirryin käyttämään Hyla-tuotteita ja aloin mainita olevani laktoosivammainen aina silloin kun ruokavaliorajoituksia kyseltiin. Minulla oli vaiva, sairaus, joka rajoitti elämääni ja jonka vuoksi jouduin käyttämään erikoistuotteita ruokanani.

Suhtautumiseni laktoosi-intoleranssiin oli väärä. Se oli suhtautuminen joka minulle annettiin, jota yhteiskunta ja ihmiset ympärilläni viestivät. Esitin sairauden uhrin osaani kuten minun oletettiin. Mutta aikuisena ymmärsin etten ollut uhri eikä laktoosi-intoleranssi ollut sairaus.

Lehmän maito on ravintoa vasikoille. Täysikasvuisen toisen lajin edustajan ei kuulu käyttää sitä ravintonaan. Maito on ravinnerikasta tavaraa josta saa helposti arvokkaita kaloreita ja proteiineja, ei siis ihme että ihminen sitä ravintonaan käyttää. Ja vuosituhansien aikana ruokakulttuuri on rakentunut maitotuotteiden ympärille, varsinkin täällä lännessä. Mutta tästä kaikesta huolimatta maitoa ei ole mikään pakko käyttää ravintonaan. Lähes 300 000 vuotta lajimme selvisi ilman että aikuiset ihmiset käyttivät maitoa ravintonaan.

Laktoosi-intoleranssi on ihmisen normaali ominaisuus. Ne jotka sietävät laktoosia ovat mutatoituneiden yksilöiden jälkeläisiä. Heillä on ylimääräinen ominaisuus joka sallii heille maidon käytön ravintonaan. Ja se ominaisuus on säilynyt, koska siitä on ollut etua evoluutiossa. Mutta se ei ole välttämätön ominaisuus, ei varsinkaan länsimaisessa yltäkylläisyydessä eläville.

Laktoosi-intoleranssi ei ole sairaus tai vamma. Laktoosi-intolerantikot eivät tarvitse lääkitystä tai erikoistuotteita. Meidän ei tarvitse sääliä itseämme ja ihmetellä oman osamme epäreiluutta. Joudumme maksamaan suuremman hinnan, joko rahalla tai epämukavuudella, jos haluamme syödä kaikkea mitä maailmamme meille koittaa tarjota. Meijeriteollisuus ja lääketehtaat kehittelevät vaivaamme helpottavia tuotteita ja myyvät niitä meille hyvällä hinnalla. Voimme elää kuten muutkin, kuten “terveet”, kunhan ostamme oikeita tuotteita tai lääkkeitä.  Tai sitten voimme elää elämäämme ominaisuuteemme sopeutuen, sen sijaan että nielisimme kaiken sen mitä halutaan syöttää.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s