Minimalismi

En osannut lukioikäisenä haaveilla suuresta kodista ja isosta omaisuudesta. Haaveissani asuin aina pienissä ja yksinkertaisissa asunnoissa. Ellen sitten haaveillut kierteleväni paikasta toiseen kantaen koko omaisuuttani mukanani.

En unelmoinut paljosta, koska en halunnut omistaa turhaa. En halunnut tuhlata tilaa, luonnonvaroja tai rahojani asioihin joita en oikeasti tarvitsisi. Ja halusin olla kykenevä pärjäämään vähällä.

Kun sitten armeijan jälkeen omaan kotiin muuttaminen oli edessä, tilanne oli muuttunut. Olin parisuhteessa, ja uusi koti ei ollutkaan vain minun. Uuteen kotiin tarvitsimme kaiken sen mitä kaksi ihmistä, sekä kissa, tarvitsi. Ja se oli enemmän kuin se mitä vain minä olisin tarvinnut. Uuteen kotiin myös päätyi paljon kaikkea sellaista jota muut ihmiset pitivät tarpeellisina, jopa välttämättöminä. Kukaan ei vain ollut pysähtynyt miettimään tarvitseeko niitä tavaroita todella. Enkä pysähtynyt minäkän.

Ja sitten elämä vei eteenpäin. Lukioikäisen minun haaveet yksinkertaisuudesta jäivät ympäristön normien ja markkinakoneiston propagandan alle. Omaisuutta alkoi karttua. Huonekaluja, cd-levyjä, dvd-elokuvia ja kaikenlaisia käytännöllisiä tavaroita. Vaikken ollut kovin kiinnostunut ulkonäöstäni enkä välitä muodista, silti vaatehuoneen hyllyt olivat täynnä vaatteitani. Viitisentoista vuotta myöhemmin kotimme oli kuten muidenkin, täynnä tavaraa joiden tarpeellisuutta ei kukaan edes kyseenalaistanut.

Taisin etsiä internetistä paljasjalka- eli minimalisitijalkineita kun osuin vahingossa The Minimalists-kaksikon sivulle. Jäin lueskelemaan Joshua Fields Millburnin ja Ryan Nicodemuksen esseitä yksinkertaisemmasta ja onnellisemmasta elämästä ilman ylimääräistä tavaraa.

Ensireaktioni Atlantin takaiseen uuteen elämäntapatrendiin, minimalismiin, oli laimea. Asiat eivät tuntuneet vierailta tai vääriltä, päinvastoin. Minimalistien ajattelumallit resonoivat hyvin ajatusteni kanssa. Mutta ihmettelin tarvitaanko moista -ismiä? Kulutushullut amerikkalaiset olivat vihdoin tajunneet elämäntapansa hulluuden. Ei suomalaisen pikkuperheen tarvitse ottaa opikseen tällaisesta elämänfilosofiasta. Eihän minulla niin paljoa tavaraa ole.

Eihän?

Aloin kuitenkin tarkastella kaappejani. Miksi minulla on puolenkymmentä paria farkkuja? Varsinkaan kun niistä puolet eivät sovi kunnolla päälleni joten en juurikaan käytä niitä. Tarvitsenko oikeasti kahtakymmentä t-paitaa? Kannattaako kaikki ne työvälineet säästää joita ei ole vuosiin käyttänyt, vain koska ne saattavat joskus helpottaa jossain tehtävässä? Tarvitsiko minun todellakin omistaa CD-levyjä niin paljon että voisin kuunnella levyjäni yhtajaksoisesti kahden viikon ajan? Olin kevyesti ekotietoinen kuluttaja, ostin paljon tavaroitani kirpputoreilta ja pyrin suosimaan kestävyyttä tuotteissa. Enkä shoppaillut ajanvietteeksi. Mutta silti minulla oli enemmän omaisuutta kuin osasin luetella. Tavaroita ja vaatekappaleita joita en muistanut omistavani.

En halua sanoa että minusta tuli minimalisti, mutta kyseisen elämäntavan löytyminen ja nimeäminen antoi omille sisälläni kyteville asenteille validaation. Omien arvojensa mukaan eläminen oli helpompaa kun sitä pystyi kutsumaan nimellä.

Minimalismille elämäntapana on monia eri määritelmiä ja monia eri toteuttajia, mutta sen ytimenä on pyrkimys säilyttää elämässään vain niitä asioita ja esineitä joilla on oikeasti käyttöä tai jotka tuovat onnea. Se ei tarkoita x-määrää esineitä eikä kärsimykseen asti vietyä asketismia. Minulle minimalismi on sitä että pyrin arvioimaan elämässäni olevien tavaroiden, asioiden ja ajankäyttökohteitteni tarkoituksenmukaisuutta ja luopumaan siitä mikä on turhaa.

Luovun esineistä joita en enää tarvitse. Luovun esineistä joita saattaisin tarvita joskus, mutta sellaista tilannetta ei ole ollut aikoihin enkä näe sellaista hetkeä tulevaisuudessa. Luovun esineistä joiden tarkoituksen voin täyttää muilla esineilläni. Ja mikä tärkeintä, en osta uusia esineitä miettimättä samoja tarkoituksenmukaisuuksia.

Olen hitaasti vähentänyt omaisuuteni määrää. Kehitys on ollut hidasta osaksi koska en siedä haaskausta. Joten osa t-paidoista on päätynyt treenipaidoiksi ennen hävittämistä enkä ole halunnut heittää käyttökelpoisia sukkia menemään vain tyhjentääkseni sukkalaatikkoani. Monta romulaatikkoa ja varastohyllyä on vielä läpikäymättä vain siitä syystä ettei sen urakan suorittaminen ole innostanut. On liian helppoa jättää tavarat lojumaan niille sijoilleen poissa silmistä..

Vaikeimpia hävitettäviä asioita ovat ne joiden perusteella olen jollain tavoin määritellyt itseni. Siksi minulla on vielä kasa CD-levyjä joita en ole kuunnellut vuosiin ja potkunyrkkeilysuojat joita en ole tarvinnut aikoihin. Esineistä irti päästäminen on helppoa kun sitä vertaa omasta identiteetistään irti päästämiseen. Olenko enää (entinen) kamppailulajiharrastaja jos luovun nyrkkeilyhanskoistani? Olenko Stam1na-fani jos en omista yhtään bändin levyä?

Paljon on siis vielä tehtävää. Mutta en ota siitä paineita. Louhin pikkuhiljaa tavaravuortani pienemmäksi. Koska minimalismi on elämäntapa jossa ei ole päätepistettä kuitenkaan. Vaikka kaikki ylimääräinen tavarani häviäisi taikaiskusta nyt, joutuisin silti arvioimaan asioiden tarpeellisuutta jatkossakin. Elämä muuttuu jatkuvasti, ja minun täytyy sopeuttaa omaisuuteni vastaamaan tarpeitani. Sillä esineiden, asioiden ja jopa ajatusten arvo ei ole niissä itsessään, vaan siinä minkä tarkoituksen ne täyttävät.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s